Saturday, 8 December 2007

Diamonds are a girl's best friend.

Olen ylitoissa yovuorossa. En jaksa enaa lukea sairaista ihmisista. Tilasin liput uudeksi vuodeksi, Burlesque-joulujuhliin, uudet piilarit ja olen lukenut iltalehden, helsingin sanomat, cityn, BBC Newsin, kaikki emailini ja omat ajatukseni. Ei ollut muuta tekemista kuin aloittaa blogi. Ei tama silti paljon paina, punnankuvat silmissa ja kun ei tarvitse olla kuin yksi yo.

Ei ole vielakaan laptoppia, tilasin sellaisen tesco directista viime viikonloppuna ja sanoin kamppikselle etta on kotona torstai-iltana kun se tuodaan. Kun se on muutenkin aina kotona. Sitten kahdeksalta saan toihin puhelun etta jakelumies on porteilla soittamassa ovikelloa mutta kukaan ei avaa. Sain luvan lahtea kotiin puoli tuntia aikaisemmin ja kiiruhdin kotiin koska mies sanoi etta tulee takaisin. Mutta se muutti sitten mielensa. Soitin jakelutoimistoon ja ne sanoivat, etta se tilaus pitaa peruuttaa kokonaan ja sitten tehda uudestaan noin viikon paasta. Meni Hermot! En saa sita ikina, olen tuomittu internetittomaan elamaan. Tuska.

Mutta ainakin sain tatuoinnin vihdoin tehtya eilen. Ei hermostuttanut yhtaan, paitsi noin tuntia ennen kun yhtakkia tajusin, etta neulalla tokkiminen sattuu. Mutta ei se ollut kauhean paha, en itkenyt. Tatuoija oli sellainen perinteinen biker-ormy. Silla oli norjalainen vaimo. Puhuttiin Turbonegrosta. Paikka oli tosi mukava, sen nimi on Diamond Jacks, Soho Revue barin vieressa, pieni seedy kuja pornokaupan vieressa. Ja nyt mulla on tatuointi! Jee! Jos olisi se laptop, niin voisin laittaa kuvan. Hertta, pata, risti ja ruutu vierekkain.

Eilen oli myos tyopaikan pikkujoulut, Hilton Olympiassa. Ruoka oli kehnoa, kuivaa kalkkunaa kasoittain. En viitsinyt kauheasti juoda toiden takia. Pomo oli kannissa, olivat naukkailleet jo ennen juhlia medical team cabinetista. Se on salainen kaappi, johon laakarit ja hoitajat tuovat tyomatkoilta viinaa. Olenkin ihmetellyt, kun keittiossa haisee valilla viski.

Soundtrack of my life: Good Shoes - Morden
Still Reading: Utterly impartial history of Britain